MENU

tiistai 18. syyskuuta 2018

Herkulliset suolaiset ja makeat vohvelit



Mikä olisi parempi tapa piristää päivää, kuin laittaa vohvelirauta lämpenemään ja valmistaa taikina, joka sopii niin suolaisten kuin makeiden täytteiden kanssa. Olen pidempään haaveillut vohveliraudasta ja kesällä viimein sen hankin, vaikka keittiön kaappini alkavat jo pursuta tavaraa. Vohvelit ovat kuitenkin se paras herkku maailmassa, joten keittiössä oli pakko olla laitteelle mentävä aukko.

Päätin ensimmäistä kertaa kokeilla perinteisten makeiden vohveleiden kaveriksi myös suolaista täytettä. Aika herkkuahan se on syödä pää- ja jälkiruoaksi vohveleita!

Valmistin vohvelit K-ruoan nettisivuilta löytyvällä ohjeella. Suolaiseksi täytteeksi valmistin tuorejuustomaisen tahnan, jonka kaverina voi sitten tarjota melkeinpä mitä tahansa.


SUOLAISTEN VOHVELEIDEN TÄYTE

- Purkki ranskankermaa
- Pari teelusikallista sitruunamehua
- Tuoretta basilikaa silputtuna
- Sitruunapippuria
- Suolaa

- Kurkkua
- Tuoretta salottisipulia


Makeiden vohveleiden kanssa nautin perinteisempään tapaan tuoreita marjoja ja tomusokeria. Herkkua oli siis kerrakseen ja odotankin jo kuumeisesti milloin minulla on taas aikaa laittaa vohvelirauta kuumenemaan.

Kuuluvatko vohvelit teidänkin lemppariherkkuihinne? Entä oletteko koskaan testanneet vohveleita suolaisella täytteellä?


SEURAA MINUA

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti