MENU

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Parhaat paikat tehdä ostoksia Reykjavíkissä


Laugavegur


Kukaan ei varmasti tulee Islantiin edullisten hintojen tai upeiden ostosmahdollisuuksien perässä. Välttämättömät ostokset on kuitenkin hoidettava ja olisihan se myös mukava viedä kotiin jotakin pientä muistoa vierailusta. Missä Reykjavíkissa kannattaa sitten suunnata ostoksille ja mitä ihmettä niistä kaupoista kannattaa ostaa?


MINNE MENNÄ OSTOKSILLE?

Laugavegur katu Reykjavíkin keskustassa on kaupungin pääostoskatu. Katu on kuorrutettu turisteilla ja heille suunnatuilla krääsäkaupoilla. Suurin osa kadun varrella olevista putiikeista onkin täynnä juuri sitä tuttua turvallista Kiinassa valmistettua turistiroinaa. Kadun varrelta voi bongata muutaman tutun ketjuliikkeen (Lindex, Flying Tiger, yms.). Kadun varrelta löytyy myös lukuisia hienompia islantilaisten suunnittelijoiden putiikkeja ja niissä kannattaa varmasti poiketa, jos kukkaronnyörejä ei liiaksi kiristä tai ihan vaikka vain ihailemassa kauniita vaatteita! Lisäksi Laugavegurin varrella on monia ravintoloita, baareja ja yökerhoja.

Viimekertaiset ostokset Söstrene Grenes kaupasta
Ostoskeskukset ovat paikkoja, joihin kannattaa suunnata, jos tavallisemmille tavaroille ja vaatteille on tarvetta. Kaksi suurinta, Kringlan ja Smaralind ovat hyvin toistensa kopioita. Ainoana huomattavana erona osaan sanoa sen, että Smaralindista löytyy myös Zara. Se on kuitenkin niin pöyristyttävän kallis, että en suosittele suuntaamaan sinne pelkästään sen perässä. Itse suuntaan ostoksille yleensä Kringlaniin, koska sinne pääsee kaupungin keskustasta yhdellä bussilla 15 minuutissa.

Kringlannista löytyy muutamia kivoja vaatekauppoja, mutta älkää ihmeessä odottako mitään valtavan upeaa kattausta. Meille suomalaisille sieltä löytyy tuttuina kauppoina H&M, Lindex, Vero Moda, Vila ja Flying Tiger. Kauppakeskuksesta löytyy runsas ravintolamaailma, kaksi ruokakauppaa (Hagkaup ja Bonus), paikallinen Alko ja jopa kaksi jenkkiläistä donitsikahvilaa (Dunkin’ Donuts ja Krispy Kreme). Omaksi suosikikseni on kuitenkin ehdottomasti muodostunut tanskalaista designia edullisesti myyvä Søstrene Grenes. Kunpa saisimme kyseisen kaupan Suomeen. Kannattaa käydä kurkkaamassa heidän nettisivunsa tai instagraminsa. Tulette varmasti rakastumaan tarjontaan.


Ruokakaupoista löytyy neljä kelpo vaihtoehtoa. Älkää vain koskaan astuko 10/11 myymälään! Ne elävät täysin hölmöjen turistien rahoilla. Siellä esimerkiksi sipsipussi maksaa kolme kertaa enemmän kuin tavallisessa ruokakaupassa. Islannista löytyy siis neljä isompaa ruokakauppaketjua (Hagkaup, Kronan, Netto ja Bonus). Lisäksi löytyy joku todella kummallinen jenkkikauppa Cosco, joka kuulemma pisti Reykjavíkin ihan sekaisin avatessaan, mutta itse en ymmärrä konseptia, koska sinne täytyy ostaa kortti, jotta siellä saa ylipäätään käydä ostoksilla.

Jos viettää aikansa Reykjavíkissa enimmäkseen keskustan alueella, löytyy Laugavegurilta ja sen tuntumasta kolmekin eri Bonusta. Bonus on kaikista ruokakaupoista halvin, mutta vihannekset ovat usein homeessa tai jotkin tuotteet saattavat olla loppu hyllystä.

Suosittelen ehdottomasti suuntaamaan satamassa sijaitseviin ruokakauppoihin. Ne on helpoin tavoittaa omalla autolla, mutta hyvällä säällä kävelen mielelläni 1,5 kilometrin matkan suuntaansa. Satamasta löytyy ydinkeskustaa suurempi Bonus, Netto ja Kronan. Netto ja Kronan ovat hitusen kalliimpia kuin Bonus, mutta pidän niiden laajasta valikoimasta ja tuoreammista tuotteista. Sataman Kronan onkin oma lempparikauppani! Hagkaup on nelikosta kallein ja niitä löytyy vain keskustan ulkopuolelta. Niiden yhteydestä löytyy kuitenkin aina suuri kosmetiikkavalikoima.

Paikallisessa H&M:ssä olen tehnyt muutamia ostoksia, heiltä löytyy myös valikoima perus kosmetiikkabrändejä


MITÄ OSTAA?

Islantilainen käsityö on varmasti eniten turistien suosiossa. Turistikaupoissa tuotteet ovat usein kuitenkin kiinalaista alkuperää, joka ei mielestäni ole kauhean kiva. Aikaisemmin mainitsemistani design kaupoista on varmasti mahdollista löytää islantilaista alkuperää olevia tuotteita.

Villapaita on monille peri-islantilainen mielikuva. Niitä keikkuukin myynnissä jokaisessa turistikaupassa hyvin vaihtelevilla hinnoilla. Suurin osa turistikaupoissa myytävistä villatuotteista on valmistettu islantilaisesta lampaanvillasta, mutta langat on lähetetty kudottaviksi Aasiaan.

Ostin oman villapaitani vaihtoni alkupuolella, mutta yhtenä ehtona oli, että sen on oltava ehdottomasti tehty Islannissa. En mä lähde Islantiin ostamaan islantilaista villapaitaa, joka on valmistettu Kiinassa. Totta kai hinnat ovat korkeampia Islannissa valmistettujen tuotteiden kohdalla, mutta aivan vastaavasti homma menee vaikka Suomessa. Ostin oman villapaitani The Handknitting Association of Iceland nimisestä liikkeestä, joka myy vain islantilaisten kutomia tuotteita. Myymälä sijaitsee aivan keskustassa, Laugavegurin sivukadulla. Heiltä löytyy valtavat valikoimat villapaitoja eri väreissä ja kuoseissa niin lapsille, naisille kuin miehillekin. Valikoimista löytyy myös esimerkiksi villasukkia, pipoja ja lapasia. Suosittelen myymälää, jos haluat hankkia aitoja islantilaisia villatuotteita. Oma villapaitani tulee varmasti lämmittämään minua vielä lukuisia talvia.


Islantilaisiin ruokiin pääsee tutustumaan ruokakauppojen kautta edullisemmin kuin ravintoloissa vierailemalla. Ravintolat ovat kuitenkin maineeltaan todella korkealaatuisia, eli kannattaa varmasti venyttää reissubudjettia hiukkasen, jotta pääsee nauttimaan edes kerran islantilaisten huippukokkien valmistamia herkkuja.

En tiedä erityisen paljon islantilaisesta keittiöstä, mutta muutamia mahdollisia tuliaisia olen kauppojen hyllyiltä bongannut. Islantilaisten erikoisuus on lampaan pää ja sitä löytyy pienimpienkin ruokakauppojen pakastealtaista. Ei ole vielä tullut kokeiltua. Kuivattua kalaa löytyy pusseissa myös jokaisesta kaupasta. Epäilen, että ne ovat siellä tyrkyllä enemmänkin turisteja varten. Enkä usko, että ne kuuluvat oikeasti paikallisten jokapäiväiseen ruokavalioon. Kauppojen hyllyiltä löytyy myös esimerkiksi erikoisemmin maustettuja suolapakkauksia, jotka toimivat varmasti mainiosti tuliaisina.

Täältä löytyy yllättävänkin paljon erilaisia paikallisia makeisia. Ne ovat mielestäni paras tapa viedä edullinen makupala Islantia mukana Suomeen. Valikoimat painottuvat suurimmilta osin suklaisiin ja lakritsaan, mikä sopii suomalaiseen suuhun mitä mainioimmin. Islantilaiset osaavat kyllä todella valmistaa makeita herkkujaan, vaikka täytyy myöntää, että nämä juuri nyt vieressä olevat Fazerin suklaalakritsit maistuvat miljoona kertaa paremmalta. Makua saattaa hiukkasen parantaa pikkiriikkinen koti-ikävä.

HINTATASO?

Hintojen osalta kannattaa varautua aika samanlaiseen tasoon kuin esimerkiksi Norjassa tai Sveitsissä. Niissä on kuitenkin usein se hyvä puoli, että osan ostoksista (esim. alkoholi…) voi lähteä tekemään edullisempiin naapurivaltioihin. Islannissa siihen ei ole mahdollisuuksia, mutta alkoholijuomat kannattaa hankkia tax-freesta ennen laukkujen nappaamista lentokentällä. Muuten täytyy pyrkiä ottamaan kaikki mahdollinen irti Islannista miettimättä liikaa hintatasoa. Budjettiin kannattaa siis jättää kättelyssä hieman normaalia enemmän liikkumavaraa. Julkaisin aikaisemmin kattavamman postauksen hintatasosta ja sen aiheuttamasta alkujärkytyksestä. Postauksen pääset lukemaan TÄSTÄ.

Toivottavasti tästä postauksesta oli sinulle hyötyä suunnitellessasi Islannin reissua! Kurkkaa ihmeessä muutkin Islanti-vinkkini oikealta löytyvää "iceland" tunnistetta painamalla!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti