MENU

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kevään ja kesän trendit - mikä niissä kiinnostaa?

Miksi bloggaajat ja tubettajat kokoavat vuodesta ja kaudesta toiseen kollaaseja tulevista trendeistä, niiden kauhuista ja ihanuuksista? Hankala alkaa arvailla syitä, mutta monella syy on varmasti sama kuin minulla. Miksi päädyin kirjoittamaan aiheesta, josta on julkaistu jo tuhansia ja tuhansia julkaisuja? Tämän tarkoituksena on koota yhteen omat ajatukseni ja näkemäni kuvat sosiaalisen median virrassa. Nämä kollaasit ovat siis hyvin vahvasti luotu minua itseäni varten, mutta totta kai toivon niiden inspiroivan jotakuta siellä ruudun toisella puolellakin.

Omat kollaasini ja fiilistelyni painottuvat aika vahvasti kesään. Mahdollisuudet "trendikkäälle" pukeutumiselle Islannissa ovat aika rajalliset, varsinkin kun ainoana ostospaikkana on H&M. Toivotaan siis, että edes osa näistä trendeistä pääsee käyttööni, kun toukokuussa palaan Suomeen.

PILKUT

Tämä on muoti, josta olen kaikista eniten innoissani. Yritin kovasti metsästää Pariisista jotakin pilkullista tuloksetta. Sorruin noin pari kuukautta takaperin melkein tilaamaan ihastuttavan punavalkoisen kietaisumekon. Nyt harmittaa, että jätin sen tilaamatta. Toivottavasti pääsen nauttimaan tästä trendistä tulevina helteisinä kesäpäivinä Suomessa.

PASTELLISÄVYT

Pastelliset värit taitavat olla jokakeväinen trendi, johon on vain pakko hyökätä tummanpuhuvan talven jälkeen. Kuten joka tuutista toitotetaan, on kauden suurin hittiväri laventeli. Minulta löytyy täältä Islannista laventelin värinen neule, jonka ostin jo vuosi sitten Lontoosta. Olen kuullut vuoden aikana monilta kommentteja, että onpa erikoinen väri. Nyt taida olla trendin huipulla? Pastellisävyt ovat minulle todella mieluisia ja nään ne itseni kohdalla enemmän tulevana kesänä.

VALKOINEN

Tänä vuonna intoillaan vahvasti koko valkoisista asuista ja valkoisista saappaista. Molemmat tuntuvat minulle aivan vierailta ajatuksilta valkoisen värin kauneudesta huolimatta. Minusta koko valkoinen kuuluu hääpäivään ja valkoiset nilkkurit näyttävät silmääni ainoastaan halvoilta. Valkoiset farkut ovat olleet jo muutaman vuoden jälleen trendikäs juttu. Olen ihastellut niitä muiden päällä, mutta omaan mieleeni ne ovat tuoneet 12 kesäisen itseni huonosti istuvissa pillifarkuissa. Nyt alan viimein lämmetä ajatuksesta hankkia revitty ja ehkä löysemmän mallin yksilöt omaan kaappiin.

SININEN

Joka vuotinen trendiväri, jonka kanssa ei voi koskaan mennä pieleen. Toivoisin oppivani yhdistelemään rohkeammin eri sinisen sävyjä. Tämän värin kanssa voisin jopa uskaltautua kokeilemaan päästä varpaisiin trendiä. Odotan jo kovasti, että pääsen kaivamaan Suomessa farkkutakkini kaapin perältä.

PYSTYRAIDAT

Pystyraidat, kuten raidat joka kevät, ovat jälleen kovaa huutoa. Somessa näkyy naisia mustavalkoisissa pystyraidallisissa housuissa. Kuinka trendikkäältä tahansa se näyttääkin, ei minun rohkeuteni yltä sinne asti. Onneksi pystyraita trendiin voi rauhassa tutustua kevyiden yläosien avulla.

HUIVIT HIUKSISSA

Tämä trendi on todella söpö ja antaa mielestäni hyvän mahdollisuuden lisätä sitä jotakin jokaiseen asuun. Aion ehdottomasti yrittää ottaa osaa tähän trendiin kesähelteillä, mutta en ole aivan varma, kuinka hyvin sen saa toimimaan näissä lyhyissä hiuksissani.

Kaikki kuvat Unsplash

Mitä trendejä te odotatte malttamattomina tältä keväältä ja kesältä? Löytyikö omia suosikkeja tästä listasta?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti