Miten sain lentopelon aikuisena?

Haluaisin kuulla vastauksen tuohon kysymykseen. Omat fiilikset lentämisen suhteen menevät nykysin lähes samaa vuoristorataa, miltä lentäminen pelkäävälle tuntuu. Olen alkanut huomaamaan lentopelon piirteitä omassa mielessäni viimeisen parin vuoden aikana. Mitään vastaavaa en ole koskaan ennen kokenut. Siitä syystä olenkin hieman hämilläni. Onko normaalia, että lentopelko kehittyy normaalille nuorelle aikuiselle?

Pidän täysin normaalina sitä, että lapset ja nuoret saattavat kokea lentämisen ahdistavaksi kokemukseksi. Normaalista poikkeava tilanne, jossa ei ole itsellä mitään kontrollia vallitsevasta tilanteesta. Joillakin pelko kantaa läpi lapsuuden aikuisuuteen asti. Sekin on täysin ymmärrettävää, varsinkin kun lentämisestä harvoin muodostuu osa tavallista arkea. Kaikki epänormaali on aina vähän ahdistavaa omalla tavallaan. Olen lukenut, että joillekin naisille lentopelko kehittyy äitiyden myötä. Huoli siitä, kuka hoitaa jälkikasvua onnettomuuden sattuessa saa äidit varmasti varovaisemmiksi monissa tilanteissa.

Miksi minä normaalina nuorena naisena aloin saamaan lentopelon piirteitä vasta kaksikymppisenä? En väitä olevani pelkäämisen suhteen todellakaan pahimmasta päästä. Mutta koska olen huomannut muutoksia omissa tuntemuksissani viimeisten vuosien aikana, uskallan nimetä tämän alkavaksi lentopeloksi tai lentoahdistukseksi. Olen ollut hyvin onnekas, että olen jo pienestä pitäen päässyt matkaamaan maailmalle, joten lentokoneet eivät ole minulle mikään uusi tuttavuus. Niillä on matkustettu vuosia niin lähelle kuin kauaskin. Jos minulta lapsena kysyi lempipaikkaani maailmassa, vastaus oli salamana lentokone. Lentokoneissa jaettiin värityskirjoja, saatiin parasta ruokaa (älkää kysykö miten tämä on mahdollista) ja perillä odotti aina jotain uutta ja ihmeellistä. Jokainen menolento vanhempani ostivat minulle muumi-boxin. Onko tämä kenellekään muulle tuttu juttu lapsuudesta? Lennon jännittävin hetki oli paketin avaaminen ja uuden muumihahmon löytäminen.

Paljon on suhteellisen lyhyessä ajassa muuttunut. Lensin WOW air:llä Pariisiin, ruokaa ei tietenkään tarjoiltu, kaikki juomat olivat maksullisia, ruumaan menevistä matkalaukuista sai maksaa ja matkustamoonkin sai ottaa ilmaiseksi ainoastaan käsilaukun. Lapsetkaan eivät varmasti saaneet puuhapakettia lennon aluksi. Oli kyllä niin erilaista matkustaa lapsena 15 vuotta takaperin.

Olen yrittänyt keksiä itselleni järkeviä syitä näihin muuttuneisiin tuntemuksiin. Järkevin syy on varmasti se, että olen tullut tietoisemmaksi riskeistä ja maailmalla tapahtuvista katastrofeista. Onnettomuudet koskettavat aivan eri tavalla kuin 15 vuotta sitten. Pahinta on ehkä ollut se, että ymmärtää syyt viime vuosien onnettomuuksille. Ja kamalinta niitä ajatellessa on ollut se, että syitä on niin monia. Teknisiä vikoja, huonoja sääoloja, inhimillisiä virheitä, yksittäisten ihmisten mielenterveysongelmia, sotia ja niitä tapauksia, joista ei tulla koskaan tietämään oikeaa syytä. Oman lentopelkoni on siis herättänyt eloon todellinen ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja sen riskeistä. Vaikka miellän itseni monissa tilanteissa pessimistiksi, tässä tilanteessa osaan kuitenkin nähdä optimistisen kuvan. Maan pinnalla liikkuvassa liikenteessä tapahtuu kuolemaan johtavia onnettomuuksia matkustajamääriinkin suhteutettuna monin kertaisesti. Lentopelko johtuukin varmasti enemmän siitä, että minulla ei ole hallintaa vallitsevaan tilanteeseen. En voi vain painaa stop-nappia ja hypätä kyydistä pois.

Miten sitten pyrin toimimaan tilanteissa, joissa lentopelko pyrkii pääsemään esiin? Paras neuvoni on yrittää rauhoittua (paremmin sanottu kuin tehty, I know). Minulla se kuitenkin yleensä toimii. Nousut ovat ilmakuoppien lisäksi pahimpia. Tykkään kuunnella musiikkia mahdollisimman kovalla. Nukkuminen tai ainakin silmien sulkeminen on aina tapa, jolla pyrin pääsemään läpi ahdistavista hetkistä lentokoneessa. Niin typerältä kuin se kuulostaakin, silmien sulkeminen tuntuu aina siltä, että saa suljettua ympäröivän maailman pois. Pääsee sulkeutumaan omaan pieneen kuplaani. Joskus ahdistaviin tilanteisiin toimii ruoka. Pidän aina mukana pientä naposteltavaa, jolla ajatukset voi saada pois siitä hetkestä. Jos nukkuminen tai rentoutuminen ei tunnu toimivalta, pidän itsesi "kiireisenä". Tuon mukaan luettavaa tai muuta pientä tekemistä, jolla saan ajatukset pois tilanteesta. Tämän viikon paluulennolla muokkasin kännykällä Pariisissa otettuja kuvia, joka toimi muuten aivan mielettömän hyvin!

Onko teille tullut samoja fiiliksiä vuosien karttuessa? Entä onko teillä lisää vinkkejä lentopelon hillitsemiseen lentojen aikana?

Palataan seuraavan kerran blogissa ihanilla aurinkoisilla Pariisi kuvilla. Kyllä se lentäminen on aina sen reissun arvoista!