MENU

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Krakova - Itä-Euroopan edullinen helmi



Terkkuja harmaasta, mutta silti ihanasta Krakovasta! Vietimme kuluneella viikolla mitä mainioimman neljän päivän kaupunkiloman Puolan eteläosissa. Valitettavasti säät eivät olleet kaikista otollisimmat, mutta kaupunkiin ei voinut olla ihastumatta niistä huolimatta. Tässä postauksessa kerron vähän fiiliksiäni Krakovasta ja miksi sinne kannattaa lähteä matkalle. Lisäksi tuloillaan on kaksi muuta postausta Krakovan isommista nähtävyyksistä, jotka kävimme kiertämässä. Kannattaa siis pysyä kuulolla, jos Krakova kohteena kiinnostaa!

Krakova sijaitsee siis Puolan eteläosissa, lähellä Tšekin ja Slovakian rajoja. (Se oli muuten kolmantena vaihtokohteistani, vaikka lopulta päädyinkin asumaan Islantiin.) Se sijaitsee Veiksel joen varrella ja on perustettu 1200-luvulla. Historiaa tällä kaupungilla onkin tarjota vaikka kuinka. Niin kaupungin sisältä, kuin sen ympäristöstä, löytyy hienoja kohteita, jotka takaavat, että tekeminen reissussa ei pääse loppumaan.


Nappasimme siis maanantaiaamuna Norwegianin lennon Krakovaan ja yövyimme Ventus Rosa nimisessä huoneistohotellissa aivan Krakovan vanhan kaupungin tuntumassa. Hotelli oli aivan nappivalinta. Huone maksoi 50 euroa yöltä ja tarjolla oli myös mielettömän hyvä aamiainen. Voin siis ehdottomasti suositella kyseistä mestaa!

Hotelli ei todellakaan ollut siis hinnalla pilattu ja eipä ollut moni muukaan juttu Krakovassa. Puolassa pääsee todellakin elämään suomalaiselle hurjan edullisilla hinnoilla. Ravintolassa pääsee helposti herkuttelemaan kympillä, viinilasien hinnat pyörii kahden ja neljän euron välillä, eikä drinkeistäkään tarvitse pulittaa paljoa enempää. Esimerkiksi ensimmäisen päivän kolmen ruokalajin lounaamme maksoi 25 zlotya, eli noin kuusi euroa.

Myös esimerkiksi julkisen liikenteen lippu maksaa alle euron. Vaatekaupoilla ero Länsi-Eurooppaan ei ole niin merkittävä. Kävimme viimeisenä päivänä ostoksilla Galeria Krakowska ostoskeskuksessa. Sieltä löytyi kaikki mahdollinen ja lisäksi ostoskeskus sijaitsee kätevästi juna-aseman yhteydessä aivan vanhan kaupungin vieressä. Hinnat eivät kuitenkaan olleet siis merkittävästi tavanomaista alhaisempia, vaikka aleista tuli totta kai tehtyä edullisia löytöjä.

Drinksut Sky Barissa

Krakovassa on paljon nähtävää vaikka viikonkin reissulle. Vanha kaupungin kaduilla on ihana kuljeskella ja kaupungista löytyy lukuisia mielenkiintoisia museoita ja kirkkoja. Vanhan kaupungin päätori on valtava, jota reunustavat kymmenet ravintolat ja terassit. Torilta voi halutessaan hypätä perinteisen hevosvaunun kyytiin. Torin laidalla sijaitsee Mariankirkko, jonka erikoisuutena on kaksi hyvin erinäköistä tornia.

Vanhan kaupungin eteläreunalla Veiksel joen varrella sijaitsee 1300-luvulla rakennettu Wawelin linna. Mekin kävimme tutustumassa tuohon Unescon maailmanperintökohteeseen, jossa riittää nähtävää koko päiväksi. Linnasta on luvassa omaa postausta tuonnempana.

Ruutupaita LEVI'S Farkut MINIMUM Vyö ELLOS Farkkutakki STRADIVARIUS Tennarit ASICS

Krakovan ympäristöstä löytyy monia mielenkiintoisia kohteita. Yksi tunnetuimmista on varmasti Auschwitzin keskitysleiri, jonne järjestetään runsaasti päiväretkiä. Minusta ajatus siellä vierailusta tuntui pahalta. Jätimme sen väliin myös siitä syystä, että olen käynyt Amsterdamissa Anne Frankin talossa, jossa koen saaneeni juutalaisten kohtelusta jo tarpeeksi kattavan kuvan.

Me lähdimme kuitenkin ainoastaan 15 kilometrin päässä Krakovasta sijaitsevalle Wieliczkan suolakaivokselle. Se on yksi maailman vanhimmista suolakaivoksista ja sen tunneleissa pääsee kulkemaan oppaan mukana. Tästäkin on luvassa omaa postausta myöhemmin.

Yksi kohde, joka jäi harmittamaan oli Zakopane. En ollut ennen reissua edes tajunnut, että sinne järjestetään päiväretkiä suoraan Krakovasta. Retket olisivat olleet kuitenkin sen verran pitkiä, että siihen olisi tuhrautunut kokonainen päivä, eikä meillä valitettavasti ollut aikaa siihen. Puolalaisten mäkihypyn ja muun talviurheilun mekkaan olisi kuitenkin hienoa päästä joskus vierailemaan!


Krakova oli siis todella onnistunut kohde, jossa pääsee yhdistämään historian, hyvän ruoan ja shoppailun edullisella hintatasolla. Se kuuluu ehdottomasti niiden eurooppalaisten kaupunkien joukkoon, joihin suosittelen kaupunkilomalla suuntaamaan! Lisäksi nyt on Puola napattu pois vierailemattomien maitten listalta. Enää 162 maata, niin on koko suora vedetty!


Onko teistä joku käynyt Krakovassa?


SEURAA MINUA

2 kommenttia :

  1. Olipa kiva postaus Krakovasta ja jään odottelemaan vielä niitä muitakin! :) itse olen menossa Krakovaan syksyllä ja tarkoitus olisi myös mennä Zakopaneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo jäi kyllä se Zakopane harmittamaan. Olisin ehdottomasti tehnyt tilaa reissusuunnitelmissa sille, jos olisin sen tarpeeksi ajoissa tajunnut!

      Poista